Kulttuurimatkalla Pietarissa

Pietarin kulttuuri ei ole vain kaunista arkkitehtuuria ja Marinskin balettia. Tällä kertaa matka Pietariin oli viitoitettu runoilla. Naistenpäivänä istuimme iltaa Valentinin luona. Konstantin esitti daameille osan Literaturnyj Kafen repertuaarista Lermontovin ja Puškinin runoja, joita hän oli esittänyt opiskellessaan. Kuuluisasta kahvilasta Nevskin varrella kansallisrunoilija lähti aikoinaan kohtalokkaaksi käyneeseen kaksintaisteluun. Lausuntaperinteeseen Venäjällä kuuluu kunnon fraseeraus. Kannattaa varautua, jos nyt ei korvatulpin, niin ainakin emotionaaliseen myrskyyn. Nämä ovat kai niitä kansakuntien välisiä temperamenttieroja.

Turistin tunnistaa kuvasta hieman varautuneesta ilmeestä Konstantinin esittäessä runoja asiaankuuluvalla paatoksella.
Kuva Andrej Kazantsev

Ennen runoiltaa ystäväni tuuppasivat minut teatteriin sillä aikaa kun he olivat onnittelemassa sisariaan, tätejään ja äitejään. Mihail Bulgakovin Teatteriromaanissa on mainio kohtaus, jossa teatterin administraattori jakaa soittajille ilmaisia lippuja. Kuka nyt maksaisi teatterilipuista! Jokaisella soittajalla on toinen toistaan uskomattomampi syy, miksi hänen täytyisi saada vapaalippu teatteriin ja administraattorilla on yhtä uskomaton vaisto, millä hän jakaa lippuja sopiville paikoille, tai jättää ne myöntämättä.

Konstantinin vieraana Pietarissa hän järjestää устроит на спектакль, экскурсию (spektaakkeliin eli näytökseen, ekskursiolle jne) eikä mistään tietenkään makseta mitään. Jännittävämpää on koputella administraattorin ovelle kuin kävellä lippukassalle. Alla Demidovan Ahmatova-Tsvetajeva -ilta oli melkein loppuunmyyty ja tällä kertaa jouduimme nöyrtymään lippuluukulle. Kapellaan ei irronnut lippuja ”по блату” eli suhteilla. Jouduimme kaivamaan kuvettamme, ennen kuulumatonta! Paremmin järjestäytynyt matkailija varaa lippunsa etukäteen eikä ole isäntiensä armoilla kulttuuritarjonnan suhteen. Pietarin ja Moskovan tapahtumia voi selata Afiša -verkkosivuilla. Sähköisen lipun voi varata myös Bileter sivustolta.

Fabergen museo ei ollut vielä auki Šuvalovin palatsissa Fontanka-joen varrella, vaikka tutut matkatoimistovirkailijat kehottivat käydä постучаться в дверь, koputtelemassa ovelle. Maaliskuussa museon piti aueta, palaamme myöhemmin asiaan. Matkatoimiston kautta ryhmille saattaa saada jo kierroksen varattua. Muutaman askeleen päässä Šuvalovin palatsista Nevskiä kohti oli mukava ja edullinen pelmeni-ravintola, Pelmenia. Samaisessa ravintolassa sai myös hinkaleita. Se on gruusialainen pelmenejä isompi taikinanyytti, joka syödään käsin haukkaamalla reunasta ensin nyytin sivuun kolo, josta lihaliemi ryystetään suuhun. Muuten liemi pirskahtaa ympäriinsä ja tulee kiire hotelliin vaihtamaan vaatteita.

Demidovan runoillan jälkeen jalat olivat väsyneet kaikesta päivän kävelystä. Nevskin Palatsiaukion päästä helpoiten pääsee Liteinyj valtakadun suuntaan trollikalla, jos taksit arveluttavat. Tällä hetkellä kertalipun hinta rahastajalta on 25 ruplaa, noin 50 senttiä. Sain nopeasti vakoiltua hinnan trollikan seinältä ja asiantuntevasti annoin mielestäni oikean rahan rahastajalle. Hetken kuluttua hän nousi tuoliltaan, käveli luokseni ja avasi kouransa, jossa olivat antamani kolikot. Не поняла! Hän tiuskaisi, ”en ymmärtänyt” eli suomeksi ”nuori mies, tässä on nyt kyllä liian vähän rahaa, mitä te annoitte”. Suurkaupungeissa ei ole aikaa pitkällisiin puheisiin ventovieraiden kanssa. Huomaa, että feminiinimuodossa paino on viimeisellä a-vokaalilla [nⁱe pan^jila] kun miesrahastaja taas sanoisi [nⁱe ponjal].

Ahmatova-Tsvetajeva runoillassa Alla Demidova kutsui runoilijoita kahdeksi kirkon kellotorniksi, jotka kohoavat venäläisen runouden kaupungin yllä tähän päivään saakka. Kuva Konstantin Kryštopov

Sana ei ole varpunen

Jos päästää varpusen vapaaksi, niin voi kuvitella, kuinka vaikeaa on saada se uudelleen kiinni. Yleinen sanonta слово не воробей, вылетит – не поймаешь [slova nⁱe varabej, vyl’et’it – nⁱe paima^ješ] tulee näin helposti ymmärrettäväksi: varpusen vielä voi saada kiinni, mutta sanaa ei kun se on ilmoille lennähtänyt. Sananmukainen käännös ”sana ei ole varpunen, (kun se) lennähtää (vapaaksi) – et saa kiinni. Käytössä usein riittää sanonnan ensimmäinen osa, kaikki tuntevat lopputuloksen.

Sosiaalisessa mediassa kannattaa pitää kieli keskellä suuta. Kirjoitettu sana on paljon painavampaa, kuin puhuttu. Näin meille usein kerrotaan. Tässä venäläiset ehkä ajattelevat toisin. Venäläinen sosiaalinen verkko eroaa meikäläisestä ensinnäkin siinä, että kommenttiketjut ovat häkellyttävän pitkiä. Usein tuntuu, että kommentointi ja osallisuus keskusteluun on pääasia. Twitterissä seuraamani älykkäiltä vaikuttavat tviittailijat päästelevät välillä sellaista ”kolmikerroksista” kiroilua, että korvat punehtuvat. Se on kaiketi normaalia siinä yhteydessä.

Korostan, että fyysisissä kohtaamisissa vaikka liikemiesten välisissä neuvotteluissa tai sivistyneiden ihmisten kanssakäymisessä ylipäänsä ei ole syytä esitellä taitojaan voimasanojen käytössä. Turvallisempaa on pitäytyä sellaisesta ekspressiivisyydestä, jonka tehoa tai sopivuutta tilanteeseen ei epäröi. Aiemmin kehottamaani tunteiden näyttämiseen ei kuulu negatiivisten tunteiden esittäminen alatyylisesti. Ainakaan se ei vie viestiä perille. Monilla suomalaisilla on mielessä neuvostoajan töykeä palvelukulttuuri. Täytyy muistaa, että siinä oli kysymys aivan toisesta ilmiöstä. Neuvostoliitto oli kahden kerroksen yhteiskunta, jonka ylimmillä portailla sivistyneillä tavoilla oli suuri merkitys. Uusrikkaiden öykkäröinti on myös ohimenevä ilmiö.

Toinen asia, joka pohdituttaa minua, on avoimen rasistinen keskustelu. Kärjistäen voi sanoa, että Venäjällä poliittinen korrektius on tuntematon käsite. Tähän mielestäni ei ole suomalaisena tai ulkomaalaisena syytä lähteä mukaan. Venäläiset näkevät itsensä historiallisessa kontekstissa usein ”kolmantena Roomana” eli siis sivistyksen soihdunkantajina. Löydämme toivottavasti rakentavan tavan osoittaa, että Rooman valtakunta oli monikulttuurinen ja arvoinen yhteiskunta. Manttelinperijän soisi soveltavan samanlaista asennetta monikulttuurisessa yhteiskunnassaan.

Viimeksi mainittu ilmiö tuli vähän käsitettävämmäksi Nuorisotutkimus-lehdessä 2/2013 julkaistussa haastattelussa, jossa sosiologian professori Hilary Pilkington kertoo tutkimuksestaan Vorkutan syrjäisen kaupungin nuorisosta. Hän tutki punk- ja skinheadyhteisöjä ja skinhead-liikkeestä hän toteaa, että se ei Venäjällä ole niinkään valtavirran vastainen liike vaan laajennus yleisistä rasistisista käsityksistä. Neuvostoaikana syrjäseuduista puhuttiin käsitteellä ”perspektiiviitön”: бесперспективная деревня, бесперспективный населенный пункт jne. Niinpä alueita ja kyliä saattoi surutta hukuttaa tekojärviin tai öljykenttiin, jotka edustivat edistystä. Perspektiivittömyyden keskellä elämällä ei ole mieltä. Se saattaa löytyä ääriliikkeistä.

Jos miettii sosiaalisen median olemusta Venäjällä, niin ehkä se onkin toimintajärjestelmänä aivan uusi ja pitkälti irrallinen kirjakielisestä kulttuurista. Kielenopetukseen Venäjällä liitetään usein puhekulttuuri ”культура речи”, eikä sen painoarvo kouluopetuksessa ole käsittääkseni vähentynyt vieläkään. Blogeissa keskeisintä taas on usein kuvaviestintä ja kuvien saamat kommentit. Iskevä kommentointi ja vilkas keskustelu luovat uudenlaisen kieliympäristön. Muissa yhteyksissä epänormatiiviseksi tuomittava ilmaisutapa on siinä täysin luvallista. Sosiaalinen media antaa ilmaisukanavan aiemmin marginaalissa olleille ihmisille ja avaa elämään uuden perspektiivin.

Vanha tylsimys ja prinsessa

Toimistossa oli kerran erityisen painostava tunnelma. En tiennyt mistä oli kysymys ja juuri aloittaneena olin liian arka tiedustelemaan syytä haudanhiljaisuuteen. Kotiin lähtiessään työtoverini jyrähti ykskantaan ”старый зануда”, ja paiskasi oven jäljessään niin että karmit helisivät. Jäin henkeä haukkoen istumaan niille sijoilleni. Kuinka minä voin olla vanha tylsimys kun työkaverini oli melkein kymmenen vuotta minua vanhempi? Seuraavana aamuna hän oli yhtä auringonpaistetta, mutta minulla kesti aikaa tointua määrittelystä. Prosessi jatkuu edelleen, это у меня в процессе [eta u mi^enja fpraces’e].

Vanhasta tylsimyksestä en anna ääntämisohjetta, koska se on syytä jättää opettelematta aktiiviseen ilmaisurepertuaariin. Opimme tästä kuitenkin sen, että tunteiden näyttäminen venäläis-suomalaisessa kanssakäymisessä on suotavaa eikä pieni tai suurikaan pölähdys johda välien rikkoutumiseen, pikemminkin päinvastoin. Toisaalta asian olisi voinut varmasti esittää rakentavammin, niin tietäisin mistä oikeasti oli kysymys. Enkä ole aivan vakuuttunut, että toimisiko kivahdus niin päin, että oikeasti nuorempi mieshenkilö sanoo sen naiskollegalleen. Asia olisi pitänyt selvittää tavalla tai toisella, kun se tuntuu vaivaavan vielä kahdenkymmenen vuoden takaa.

Kieliopillisesti tässä sanaparissa voi pistää merkille sen, että vaikka pääsanan suku on feminiini (a-päätteinen perusmuoto), niin sitä määrittävän adjektiivin suku on maskuliinissa niin sanotun luonnollisen sukunsa mukaisesti. Vastaavasti possessiivipronomini ’minun’ on maskuliinimuodossa esimerkiksi sanan ’isä’ kanssa: мой папа, vaikka kieliopillisesti папа on feminiini ja taipuu kaikissa sijoissa kuten feminiinisukuinen sana. Tämän tapauksen pronomini siis myös taipuu luonnollisen sukunsa mukaan: я вижу моего папу [ja vižu ma^jeⁱvo papu], ’minä näen isäni’.
Elollisesta maskuliinista akkusatiivi on genetiivin kaltainen. Pahus kun tuli monta asiaa, jotka ansaitsisivat omat postauksensa. Пап-у ’u’ on siis akkusatiivin pääte kuten feminiinisillä sanoilla, venäjässä ei ole omistuspäätteitä. Tosin suomestakin ne taitavat vähitellen olla katoamassa.

Venäjän johtamiskulttuurissa ja miksei suomalaisessakin huonossa johtamisessa esiintyy käsite ’поставить на место’ [pastavit na_m’esta] sananmukaisesti käännettynä ”asettaa paikoilleen”, idiomaattisempi käännös lienee ”näyttää kaapin paikka”. Sama mainio asenne saattaa heijastua alemmilla portailla asiakaspalveluun. Vielä 90-luvun alussa kaupan kassa oli kuningas, usein kuningatar. Hänellähän on suora suhde hyödykevirtoihin. Kerran sain torut, ”вы не подготовились к покупке”, että en ollut valmistautunut ostoksiin kun minulla ei ollut pikkurahaa. Jäätelö jäi sulamaan tiskille ja kassainkvisiittori haukkomaan henkeään. Näin jaamme hyvää mieltä eteenpäin ja edistämme kuluttajaoikeuksiamme. Onneksi kuvatunlainen tilanne on mennyttä aikaa ja kassahenkilökunta on vaihtunut hymyileviin nuoriin asiakaspalvelijoihin. 

Kesähelteiden aikaan Moskovassa oli joskus sietämättömän kuuma. Erään nimeltä mainitsemattoman suomalaisen valtionviraston edustajiston vastaanottotiskin ikkunat olivat aurinkoiselle sisäpihalle ja lämpötilaolosuhteet hipoivat sietämättömän ja helvetillisen rajaa. Kekseliäs vastaanottovirkailija pukeutui toisena hellepäivänä työolosuhteisiin sopivaan bikiniasusteeseen. Lähin esimies joutui puuttumaan tilanteeseen ja lähetti virkailijan kotiin vaihtamaan tilanteeseen soveliaampaan asuun, поставила ее на место. Venäläinen produktiivisuus kohtasi suomalaisen занудство’n. Ajatelkaapa minkälainen yleisömenestys kyseisestä virastosta olisi kehkeytynyt federaation pääkaupungissa! Nikolai Gogolin hengessä emme kuitenkaan paljasta kyseisen viraston sijaintia saati tehtävää. Päällysviitasta tiedämme, että kaikki maailman virastot ovat täynnä herkkää ja äkäistä väkeä kansallisuudesta riippumatta.

Negatiivissävytteisestä kirjoituksesta huolimatta rohkaisen kaikkia kommunikaatioon heittäytymiseen, niin teidän ei tarvitse kahdenkymmenen vuoden päästä kirjoittaa blogeja, vlogeja, tai ties mitä silloin onkaan tekniikan saralla saavutettu. Laittakaa suhteet kuntoon ’наладите отношения’ [nalad’it’e atnašenija]. Kulttuurien ja asiakasrajapintojen kohtaamisissa saa samalla arvokasta elämänsisältöä ja itsetuntemusta.

Tykkäämisiä

Nuoret ja vähemmänkin nuoret venäläiset ovat ahkeria sosiaalisen median tai kuten venäjäksi usein sanotaan, sosiaalisen verkon социальная сеть – käyttäjiä. Monet pitävät twitteriä tai blogeja uskottavimpana uutiskanavana. Sosiaalisen median kautta venäjän kieli on yhtä lähellä kuin lähin tietokone tai oma puhelin. Siihen aikaan, kun itse aloitin opiskelut, tuskastelin, ettei venäjää kuule tai näe juuri missään. Tampereella seurasin sivusta kun turistit raahasivat Vanhan Domuksen läheisestä radioliikkeestä mankkoja Victoriahotellin suuntaan. Molemmat osapuolet olivat liian ujoja ottamaan kontaktia.

Sosiaalisessa mediassa törmää jatkuvasti anglismeihin, jotka varmaan saavat kylmät väreet kulkemaan venäläisten opettajien selkäpiitä pitkin. Esimerkiksi ’лайк’ tarkoittaa tietenkin tykkäämistä ’like’. Käyttö rajoittunee kuitenkin vain verkkoon. Perinteisempi tykkääminen ilmaistaan нравиться -verbillä. Suomalaiselle pitää jostakin -ilmaisun rakenne on sikäli outo, että se mistä pidetään on perusmuodossa ja se joka pitää jostakin on taivutettu datiiviin, kysymyssana кому?

Мне нравится эстрадная музыка [mnⁱe nravitsj^äa estradnaja muzyka]. Nuoremmat voivat vaihtaa estradimusiikin хип-хоп, стрэш-метал, хаус tai рэп -musiikkiin makunsa mukaisesti, uusvenäläisiä ilmaisuja nekin. Какой музыкальный жанр тебе нравится? Mistä musiikkityylistä [žanr] sinä pidät? Жанр lienee taas ranskismi. Sikäli venäjä on mukava kieli oppia, että kun on päässyt aakkosista yli, niin kieli vilisee tuttuja lainasanoja.

Pitää-verbin avulla voi valaista yhtä venäjän verbien erikoisuutta, aspekteja. Kaikki verbithän venäjässä jaetaan kahteen pääluokkaan: imperatiivisiin eli päättymätöntä tekemistä ilmaiseviin, ja perfektiivisiin, eli päättynyttä tekemistä ilmaiseviin verbeihin. Useat perfektiiviset verbit ovat niitä, joilla on jokin etuliite. Нравиться -verbi muuttuu perfektiiviseksi lisäämällä sen eteen etuliitteen по- понравиться. Jos kerrot, että мне нравилась повесть Чехова ”Невеста”, pidin Tšehovin novellista Morsian ja käytät verbin imperfektiivistä aspektia, niin kuulija todennäköisesti ymmärtää lauseen niin, että pidit novellista, mutta et pidä siitä enää.

Perfektiivistä aspektia käytettäessä toiminnan tulos on edelleen voimassa. Мне понравилась повесть Чехова [mnⁱe panravilas´ povest’ Tšehəva]. Imperfektiivisessä aspektissa huomio kiinnittyy prosessiin: lopputulosta ei ole, sitä ei tiedetä tai se ei ole oleellista. Я читал вчера книгу [ja čital fčera knigu] kääntyy: luin eilen kirjaa. Perfektiivisen aspektin antama merkitys selvitetään suomessa tässä tapauksessa käyttämällä toiminnan kohteen (objektin) sijana genetiiviä: я прочитал вчера книгу kääntyisi: minä luin eilen kirjan.

Tuliko liian tymäkkää asiaa tällä kertaa? Voit tokaista, että ”читаю книгу, а вижу фигу” jos tekstistä tai sen sisällöstä ei enää saa tolkkua. Nettisanastossa tosin mainittiin, että vain неграмотный человек (oppimaton ihminen) käyttää tämänkaltaista sanontaa, joten olkaapa varovaisia siellä RL:ssä eli real laiffissa.

Tunteiden näyttämisen tärkeydestä

Tähän asti olen kirjoittanut kielioppiasioista ja sanoista. Olen kehitellyt ja muistellut niihin liittyviä tarinoita, joita olen itse kuullut tai kokenut. Edellisessä postauksessa epäilin, että voiko blogilla olla pedagoginen metodi. Totta vie voi olla, minähän sen määritän millä metodeilla tällä blogilla mellastetaan. Sillä on tarinallinen ja kokemuksellinen metodi opettaa venäjän kielen sanoja ja sanontoja. Heittäkää hiivattiin sanaluettelonne, oppikirjanne ja kielioppinne! Heittäytykää elämään ja kieleen, niinhän pikkuvauvakin tekee oppiessaan kieltä.

Nyt ajattelet, että olen seonnut. Päinvastoin, olen tullut järkiini. Urho Määtän kielitieteen luennoilla jo opin, että 80% kommunikaatiosta on ei-kielellistä, niin sanottua prosodista viestintää. Tähän kuuluvat mm. kehonkieli ja äänenpaino, sävy, korkeus jne. Kun esimerkiksi jännitämme, äänemme on kireä ja kimeä. Kuvittele mielessäsi tilanne, että pystyt muistamaan sanat ja kieliopin oikein ja vieläpä saamaan ne ulos suustasi. Mutta se on vain 20% viestinnästä. Eli pystyit ilmaisemaan vain vaivaisen viidesosan siitä mitä halusit sanoa ja senkin vääristyneessä kimeän hermostuneessa muodossa. Viesti on täysin vääristynyt. 

Tunteemme eivät pääse esiin, koska pelkäämme paljastaa itsemme ja heikkouden, jota kuuntelija voisi käyttää hyväkseen. Muista aina, että suurimmassa osassa tapauksia kuulija haluaa ymmärtää, mitä sinä haluat hänelle sanoa. Vaikka et muista sanoja tai oikeata sijamuotoa, niin se kuulija, jota niin kamalasti pelkäät, auttaa sinua tuomaan viestisi esille. Sillä ei ole mitään merkitystä menikö kielioppi oikein. Sanatkin saavat olla päin prinkkalaa. Huido käsilläsi, (no siten ettei sitä tulkita uhkaukseksi), naura, itke, murise tai kehrää! Tulitko ymmärretyksi? Kyllä, sinä kohtasit ihmisen ja jotain teidän välillänne tapahtui. Sitä sanotaan kommunikaatioksi. Helpottiko jo? Hengitä syvään kymmenen kertaa sisään ja ulos. Pysytkö vielä kärryillä?

Kahta kauheammin pelkäämme, jos joudumme ilmaisemaan itseämme vieraalla ja opitulla kielellä. Tunteet on tietenkin helppo sivuuttaa kielenopetuksessa, kun miten niitä sitten voisi opettaa? Tarinoiden muodossa kuitenkin tunteet välittyvät jossain määrin. Siksi opetusmetodina se on paras, koska tunnemuistiin jälkensä tekevä sana pysyy siellä varmimmin.

Tärkein kielioppiohje, jonka voin antaa venäjää opiskeleville: tunteet peliin. Venäläisillä on keskimäärin kehittyneempi kyky ilmaista tunteitaan kuin meillä suomalaisilla. En ala erittelemään sen tarkemmin tätä asiaa tässä kirjoituksessa, mutta venäläisille tunteiden esittämiseen ei ole niin suurta kynnystä kuin suomalaisilla. Niiden ilmaiseminen on jopa toivottavaa. Jos voi vähän ärjäistä välillä, niin sitä suurempi on elämänriemu kun on ilon aika.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että sivistyneet tavat olisi heitettävä romukoppaan, (päinvastoin venäläiset ovat sisäsyntyisesti hyvin käyttäytyvää ja huomaavaista kansaa) ja taannuttava pikkulapseksi tai liskoaivoiseksi olennoksi, mutta korostan vielä kerran että kaiken onnistuneen kommunikaation edellytys on tunteiden paljastaminen. Erityisesti tärkeää se on venäläisten kanssa, koska heille se on sallittua ja he odottavat sitä sinultakin. Mene ja nauti elämästäsi ja tunteistasi; puhu venäjää vaikka osaisit vain kaksi sanaa, nyt sinulle on annettu siihen lupa.

Permannolle pudotus

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Tai päinvastoin: minkä pois heittää, juuri sitä eniten kaipaa. Jossain lukuisista muutoista olin päättänyt luopua opiskeluaikaisesta mapista, jossa olivat fonetiikanluentojen prujut ja paperit. Kuka nyt kahdenkymmenen vuoden takaisia luentomuistiinpanoja tarvitsee? Nyt tarvitsisi.

Blogissani käyttämäni ääntämisohjeet ovat sekoitus tieteellistä (sen mitä siitä muistan) fonetiikan tarkekirjoitusta ja perussuomalaista versiota. Joissain kohdissa vedän mutkat suoraksi: esimerkiksi painottomat vokaalit ääntyvät sitä lyhyempinä, mitä kauempana ne ovat sanan pääpainosta. Sanan ’maito’ молоко, esittäisin näin: [malako]. Tarkemmin sanottuna kuitenkin ensimmäinen painoton ’o’ tuskin ääntyy: se on hyvin lyhyen ’ö’-äänteen kaltainen. Pitkissä sanoissa taas tulee jo sivupaino. Tällaiset hienoudet täytyy etsiä muista oppikirjoista. Vältän kuitenkin ehdottomasti englanninkielen mukaisia foneettisia merkintöjä, esim. ei missään tapauksessa Chekhov, vaan Tšehov, – suomalaisittain.

Opetusmetodini, jos sellaisesta blogin osalta voi puhua, on ollut kertoa joku tarina ja liittää siihen sana tai toinen. Mielestäni sanat tai sanonnat jäävät parhaiten mieleen, kun ne liittyvät johonkin tarinaan. Metodi tulee suoraan lukion venäjänkielen opettajaltani, joka tunnista toiseen lörpötteli tarinoita emigrantti -esi-isistään. Innostuin niin kielestä ja kulttuurista, että varsinaiset opiskelut tein sitten kotona nenä sanakirjassa kiinni. Tässä sitä nyt ollaan ja alla seuraa sitten foneettinen tarina.

Pietarin Aleksanterinteatterissa täytyy valikoida naulakko sen mukaan, missä paikat ovat. Kerran mennessäni teatteriin naulakkomummo kysäisi tiukkaan sävyyn, että missäs nuoren miehen paikka on? Где ваши места? Vastasin kiltisti ”в партере” (permannolla, olen ihan oikealla naulakolla, pažalusta, ottakaa nyt se minun takkini…), mutta vanha rouva ei heltynyt, vaan läksytti minua: молодой человек, это не [партиер] – это [партэр]. Mummo oikein sorautti viimeistä ärrää ja ’e’ kuulosti ihan ö-äänteeltä.

Aivoihin välähti säännön poikkeus fonetiikan tunneilta: lainasanoissa etuvokaalit eivät aiheuta edeltävän konsonantin liudentumista. Permanto on ranskankielen lahja venäläiselle teatteritaiteelle ja naulakkomummo oli varmaan eläköitynyt venäjänkielen opettaja. Vain karttakeppi puuttui. Siitä saakka olen muistanut ääntämissäännön poikkeuksen ja pelännyt garderobimummoja kuin ruttoa.

Venäjän sijat

Joitakin kielioppitermejä on hyvä painaa mieleen opiskeltavalla kielellä, esimerkiksi sanakirjoja käyttäessä niistä on hyötyä. Suurimmalla osalla venäjän sijamuodoista on slaavilaisperäiset nimet. Venäjässä on onneksi vain kuusi sijamuotoa. Muistettavaa ei ole paljon. Muistisääntö sijamuodoille ja niiden tavalliselle esittämisjärjestykselle on ”Иван родил дочку, велел тащить пеленки”. Ivan synnytti tyttären, käski raahata vaippoja. Suomeksi ritirimpsussa ei ole tietenkään järjen häivää, mutta jokaisen kirjaimen ensimmäinen kirjain merkkaa sijamuotoa ’падеж’ [pad’ež].

именительный падеж perusmuoto eli nominatiivi, vastaa kysymykseen mikä – что?
имя [im^jäa] tarkoittaa nimeä, eli se on ”nimittävä” sijamuoto. Maskuliiniset sanat päättyvät perusmuodossa konsonanttiin, feminiinit ’a’-vokaaliin ja neutrit ’o’-vokaaliin. Pehmeät vartalot muiden poikkeuksien kanssa sekoittavat koko systeemin, mutta näin karkeasti pääpiirteissään. Jokaisesta kieliopista löytyvät tarkemmat vartalotyypit ja taivutuskaavat ja lisää tietoja sijamuotojen käytöstä. Alla olen listannut vain joitakin tapauksia jokaisesta sijasta.

родительный падеж, genetiivi, vastaa kysymykseen kenen – чей, чья, чье?
родить -verbi tarkoittaa synnyttää, maskuliinin ja neutrin genetiivin pääte on ’a’ ja feminiinisen sanan ’ы’, yllämainituissa perustapauksissa. Genetiivin käyttö on laajaa, sitä käytetään mm. määrää ilmaisevien sanojen, много (paljon); мало (vähän) jne. kanssa.
Venäjänkielessä omistettava esine tai asia on muuten ennen omistajaa: ”Это книга мамы” [eta kniga mamy] – tämä on ”kirja äidin”.

дательный падеж, datiivi, vastaa kysymykseen кому – kenelle; чему – mille?
дать -verbi tarkoittaa antaa. Sijamuodon nimi on varmaan tullut latinasta, mutta joka tapauksessa antaa -verbin yhteydessä käytetään datiivia. Я дал маме книгу. Perustapauksessa feminiinin pääte datiivissa on siis -e, maskuliinissa ja neutrissa -у. Datiivi osoittaa henkilöä tai esinettä, johon toiminta kohdistuu: Отправь мне смс, когда будешь дома [atpraf mnⁱe esemes, kagda budⁱeš doma] – lähetä minulle tekstari, kun olet kotona. Datiivia käytetään myös osoitettaessa ikää: Мне 44 года.

винительный падеж, akkusatiivi, vastaa kysymyssanaan – ’что’, paitsi jos kohde on elollinen, eli ihminen tai eläin, niin silloin kysymyssana on кого?
винить -verbi tarkoittaa ’syyttää’, en tiedä onko sillä mitään tekemistä akkusatiivin kanssa, mutta joka tapauksessa akkusatiivi on oikea sijamuoto tekemisen kohteelle. Я подарил маме книгу [ja padaril mam’e knigu], annoin kirjan äidille. Akkusatiivin peruspääte feminiinille on -u, maskuliini ja neutrisanat ovat nominatiivin kaltaisia, paitsi elollisten akkusatiivi on genetiivin kaltainen. Jos tässä vaiheessa tuli hengenahdistus, niin pidä tauko.
Akkusatiivi osoittaa myös mm. määrättyä ajanjaksoa, jonka kuluessa toiminta tapahtuu: Мы жили все мое детство в Коувола (asuimme koko lapsuuteni Kouvolassa).

творительный падеж, instrumentaali: suomenkielisen nimensä mukaisesti tämä sijan perusmerkitys on osoittaa välinettä, jonka avulla toiminta tapahtuu tai suoritetaan.
творить -verbi tarkoittaa ’luoda’.
Instrumentaali voi osoittaa myös tapaa, jolla toiminta tapahtuu: Он говорит громким голосом [on gavar’it gromkim golasǝm], hän puhuu kovalla äänellä. Epäsuora objekti taipuu instrumentaalissa esimerkiksi verbin ’руководить’ (johtaa) kanssa: Она руководит фирмой [ana rukavad’it firmaj]. Näin myös harrastaa -verbin, заниматься kanssa: Я занимаюсь русским языком [ja zanimajus’ ruskim jⁱazikam].
Joitakin adjektiiveja käytetään instrumentaalin kanssa: Я доволен работой [ja davol’en rabot^aoj] – olen tyytyväinen työhön.

предложный падеж, prepositionaalia käytetään vain prepositioiden о, в, на, при ja по  -kanssa. Sana ’предлог’ tarkoittaakin prepositiota. Kysymyssana on muodossa prepositio + ком (henkilöstä) tai prepositio + чем (asia tai esine).
Esimerkiksi: О ком вы говорите? [a_kom vy gavar’itⁱe] О чем вы говорите? [a_tšⁱom vy gavar’itⁱe] kenestä/mistä te puhutte?

Tässä tuli niin tiukkaa asiaa pienessä paketissa, että nyt voinkin lähteä hiihtolomalle ja jätän teidät lukijat pureskelemaan sijamuotoja pariksi viikoksi. Edistyneemmät venäjänosaajat saavat tarkastaa, tuliko postaukseen vihreitä, kun pitkästä aikaa en olekaan yrittänyt näin vakavaa asiaa.

Elävä jono

Kun olimme kielikurssilla Leningradissa, meillä suomalaisilla opiskelijoilla oli tapana juksata pietarilaisia. Keräydyimme pieneen joukkoon jonkin näyteikkunan äärelle ja aloimme odottaa, miten kauan kestäisi ennen kuin tavarannälkäiset neuvostokansalaiset parveilisivat selkämme takana jonossa. Yleensä ei mennyt paljon aikaa. Jälkeenpäin ajatellen kepponen ei ollut ollenkaan hauska; myöhemmin 90-luvun lopussa sain varmaan rangaistuksen pahoista teoistani, kun yksi työtehtävistäni oli toimittaa neljännesvuosittaiset tilinpäätökset neljään eri säätiöön ja verotoimistoon Moskovassa.

Säätiöissä oli armottomat jonot. Siihen aikaan neljännesvuositilinpäätös piti jättää henkilökohtaisesti jokaiseen säätiöön. Nykyään se onnistuu onneksi netissä. Säätiöistä köyhin oli sosiaalisäätiö, jonka käytävät tursuivat kirjanpitäjien lisäksi kaupustelijoista, joille vuokrattiin käytäviä tilojen kuluja kattamaan. Hittituote oli sukkahousut. Väentungoksessa kirjanpitäjien, jotka useimmiten olivat naisia, sukkahousut tietenkin ratkesivat hermojen lisäksi. Lievä lohtu oli, että ehjät sukat sai ostettua heti pikimmin käytäväkaupustelijoilta.

Jos joskus joudut tällaiseen ”elävään jonoon” живая очередь [živaja očⁱeret’], niin pääset osalliseksi jonotuksen onnesta kysymällä strategisen kysymyksen: ”кто последний?” [kto paslednij] – kuka on viimeinen? Joku läsnäolevista vinkkaa tai nyökkää. Paina kasvot muistiin tai jos joku sanoo sinulle nimen, muista se! Jotta tämä kirjoitus ei menisi ihan höpinäksi, niin kerrottakoon yksi kielioppiseikka: kysymyssana ’kuka’ on aina maskuliinisukuinen, vaikka kaikki läsnäolevat olisivat naisia. Siksi последний eikä последняя. Huomaa myös adjektiivin pehmeä vartalo vrt. edellinen postaus.

Kerran kun olin tuomassa tilipäätöstä verotoimistoon omalle virkailijalleni, tapahtui kauheita. Ei, hän ei kieltäytynyt suklaarasiasta, jonka pääkirjanpitäjämme oli opettanut minut ottamaan mukaan lieventääkseni tiukkaa tarkastusseremoniaa. Suklaarasia muuten annetaan virkailijalle sanoen, että tämä on teille teen kanssa ”это вам к чаю” [eta vam k_čaju]. Ihmettelin Irina Nikolajevnalle, että kuinka sen rasian kanssa toimitaan… No, siis tuolla kertaa virkailijamme oli kuitenkin sairaslomalla! Ehkä hän oli syönyt liikaa suklaata ja tunsi itsensä huonovointiseksi.

Verotoimiston käytävällä istui yksi rouva odottamassa oven takana. Kävipä tuuri, ajattelin. Häneltä kuulin, että Olga Petrovna, joka on ennen häntä jonossa, on ostamassa banaaneja kulman takaa kioskista ja Petrovnaa ennen on Irina Fjodorovna, joka taas lähti lounaalle ja Irina Fjodorovnaa ennen on Tamara Nikityšna, joka on… jne jne. Jossain vaiheessa kaikki rouvat kokoontuivat paikalle. Äkkiä syntyi käsirysy kun selvisi, että sairastunutta virkailijaa tuuravalle yhdelle virkailijalle oli muodostunut kaksi toisistaan tietämätöntä elävää jonoa. Sukkahousumyyjät saavuttivat kuukauden myyntiennätyksen.

Kirjanpitäjät ovat yleensä sivistynyttä sakkia. Ääritilanteissa, kuten jonovuoroaan puolustaessa he muistuttavat villikissalaumaa. Luikin suosiolla rakennuksesta ulos enkä jäänyt katsomaan tilanteen kehittymistä. Päätin tulla seuraavana päivänä heti aamutuimaan oven taakse jonottamaan.

Pehmeä vai kova vartalo

Tammikuu on laihdutuskuurien luvattua aikaa. Laihdutuskuuri on venäjäksi: ’диета’ [dieta] ja venäjäksi laihdutuskuurilla ”istutaan” vaikka luulisi, että vähintään seisominen olisi tehokkaampaa. Siitä huolimatta, että laihduttaminen voikin olla tuskallista, niin venäjällä ’istuminen’ ei siis välttämättä viittaa vankilaolosuhteisiin: сижу на диете [sižu na_diet’e] – istun dieetillä.

Pehmeä vartalo venäjän kielessä ei kuitenkaan ole mikään syy aloittaa tehokuuria.  Pehmeä vartalo tarkoittaa, että sanan vartalo päättyy liudentuneeseen konsonanttiin. Liudennettaessa kieli nousee kitalakea kohti kuten tamperelaisten l-äänne halli -sanaa ääntäessä. Jos konsonantin jälkeen tulee i tai e tai ’je’, ’jo’ tai ’ja’, – niin se liudentuu.

Adjektiiveista helppo muistisääntö on, että aikaa ja paikkaa tarkoittavilla adjektiiveilla on usein pehmeä vartalo. Esimerkiksi adjektiiveilla ’ранний’ [ranⁿij] – aikainen ja ’поздний’ [pozdⁿij] – myöhäinen. Sananlasku ”aikainen lintu madon nappaa” on saanut venäjässä muodon ”ранняя птичка носок прочищает, поздняя глаза продирает” – sananmukaisesti aikainen lintu nokkaa pyyhkii, myöhäinen silmiä hieroo.  Lintu ’птица’ on feminiinisukuinen sana. Adjektiivin pääte määräytyy pääsanan mukaisesti saman sukuiseksi: pehmeä pääte feminiinissä on siis -’яя’.

Sananlasku löytyi netistä. Työkaveri ei ollut koskaan kuullutkaan aikaisista tai myöhäisistä linnuista. Sananlaskua ei kannata tankata ulkomuistiin ellei halua aiheuttaa kulmienkohotusta. Kollega sanoisi ennemmin ”кто рано встает, тому Бог подает” – joka aikaisin nousee, sille Jumala antaa.

Suomelle tyypilliset yhdyssanat hoituvat venäjässä usein yhdistämällä adjektiivin subtantiiviin. Esimerkiksi iltajuna on ’вечерний поезд’ ja aamujuna vastaavasti ’утренний поезд’. Yöjuna taas on ”kovavartaloinen” ’ночной поезд’ [načnoj]. Jotta yöelämä ’ночная жизнь’ ei olisi liian rankkaa pehmeälle vartalolle, niin suosittelen ottamaan paikan makuuvaunussa eikä hätää, jos paikka on ylähyllyllä – ”на верхней полке” [na_vⁱerhnej polk’e]. Vaunupalvelija ei häädä hattuhyllylle makoilemaan, vaan paikka on yläpedillä, sananmukaisesti ylähyllyllä.

Joulusatuilua

Kielenopiskelun alkutaipaleella on mukava lukea satuja. Kansansadut ovat usein lyhyitä ja tarinoissa toistuvat samankaltaiset elementit, joiden kautta pääsee jyvälle vaikkei jokaista sanaa ymmärtäisikään. Venäläisen satuperinteen kirkkaimpia tähtiä lienee Aleksandr Puškin, niin kuin muutenkin kirjallisuudessa.

Monessa sadussa kolme veljestä saa tsaarilta tehtävän. Vanhemmat veljet lähtevät soitellen sotaan ja joutuvat pulaan. Ivan eli Vanja on nuorin ja veljeksistä yksinkertaisin, mutta juuri yksinkertaisuudellaan ja hyväsydämellisyydellään hänen onnistuu täyttää mahdoton tehtävä ja lopuksi hän saa palkkioksi tsaarin tyttären käden ja puolet valtakuntaa.

Tsaarin mielihaluja on vaikea täyttää, kun käsky kuuluu sananmukaisesti: mene sinne – en tiedä minne, tuo sitä – en tiedä mitä. ”Поди туда – не знаю куда, принеси то – не знаю что”. Sankarin matkalla Baba Jaga -noita auttaa etsimään arvoituksen avainta. Baba Jaga asuu kananjaloilla seisovassa mökissä. Sen vuoksi venäläisissä leikkipuistoissa usein näkee kananjaloille rakennettuja leikkimökkejä. Noidan tölli on kuitenkin metsään päin ja sankarin on ensin kiinnitettävä Baba Jagan huomio pyytämällä mökkiä kääntymään puhujaan päin: ”избушка, избушка, повернись ко мне передом, к лесу — задом”.

Toinen klassikkokirjailija, Nikolai Gogol, ei jää paljon Puškinia huonommaksi satusepoksi tarinallaan ”Вечера на хуторе близ Диканьки”. Tarina oli kirjailijan ensimmäinen, vuonna 1831 julkaistu teos, joka kertoo juuri jouluyön tapahtumista. Meno Dikankan kylässä äityykin melkoiseksi. ”Diko” tarkoittaakin villiä tai raisua.

Noidista ja Dikankan iltojen piruista selvittyään voi lopuksi rauhoittua vaikka virittämällä laulun kuuselle. Venäläisillä on oma kuusilaulunsa, jonka ensimmäisessä säkeistössä kerrotaan, että ”metsässä kuusi syntyi, metsässä kuusi kasvoi, talvisin ja kesäisin oli vihreä ja ryhdikäs”. Tai ’cтройная’ tarkoittaa perusmerkitykseltään oikeastaan hoikkaa.

В лесу родилась ёлочка,
В лесу она росла,
Зимой и летом стройная,
Зелёная была.

Nuotit on otettu kuvakaappauksella sivustolta http://podbor-not.ru 20.12.2012