Kilpavarustelu tuliaisilla

Venäläiset ovat siitä mukavaa, – ja samasta syystä hankalaa kansaa, – että he rakastavat lahjojen antamista. Vastavuoroisesti varmasti myös siis odottavat lahjoja. Viimeisin isku tuliaisten kilpavarustelussa oli murskaava. Ludmila lähetti kollegani mukana kolme suklaarasiaa ja irtokarkkeja vielä päälle. Kummallisinta tilanteessa mielestäni on se, että hän on meidän asiakkaamme eikä päinvastoin. Suomalaisen logiikan mukaan meidän pitäisi hukuttaa hänet lahjavuoren alle.

Tuliaiset eli гостинцы [gastintsy] olivat hulppeat. Opin tämän sanan aivan äskettäin, luulin että venäjässä käytetään vain yleissanaa lahja, подарок [padarok]. Sanan juuri on “vieras” гость – sanassa, joka taas tulee latinasta, todennäköisesti saksan kautta vrt. ‘Gast’. Yksikössä tuliainen on гостинец [gastinets], mutta yleisimmin käytetään monikkoa. Johtuneeko se sitten siitä, että yksi tuliainen on liian vaatimaton.

Äskettäin suomalaisissa lehdissä ihmeteltiin, että venäläisten suosikkiostoksiin kuuluvat alkoholijuomat. Ihmettelijät taitavat luulla, että venäläiset juovat vain vodkaa. Tuontijuomat viineistä konjakkeihin ovat Suomessa huomattavasti edullisempia ja Alkon hyllyiltä löytyy harvemmin tuoteväärennöksiä. Sen vuoksi hyvä viinipullo on mainio tuliainen. Kannattaa muistaa, että keskimäärin venäläiset pitävät makeista juomista.

Jos alkoholin lahjoittaminen on vastenmielinen ajatus, niin turvallinen tuliainen on aina suklaa. Ainakin naisia hemmotellaan sillä yhtenään. Salmiakit ja lakritsat kannattaa jättää kaupan hyllyyn. Tunnen vain yhden venäläisen joka on perso lakritsaan. Poikkeus vahvistaa säännön. Parhaita tuliaisia olisivat tietysti graavilohi tai savustettu kala, mutta säilyvyysongelma rajoittaa usein ruokatuliaisia. Ruokaa koskevat tullimääräyksetkin heilahtelevat silloin tällöin suuntaan jos toiseen. Ainakin virallisesti.

Venäläiset ovat myös vieraanvaraista kansaa. Vieraanvaraisuudelle on veikeä sana “хлебосольство” [hlebasol’stva]. Suoraan käännettynä se tarkoittaa leipäsuolaisuutta. Opiskelukaverini häissä 90-luvun alussa isännät ottivat meidät vastaan vanhaan tapaan leivän kanssa. Jokainen vieras mursi siitä palasen ja painoi suolakuppiin ennen kuin laittoi leivän suuhunsa. Toki vieraanvaraisuudelle on tavallisempikin sana “гостеприимство” [gast’epriimstva]. Ääntämyshifisteille taas vinkkinä, että näiden sanojen lopussa oleva ‘o’ ääntyy painottomana miltei kuulumattoman ö:n kaltaisena äänteenä. 

Гость на порог – счастье в дом “Vieras kynnyksellä (on) onni talolle”. Päinvastaisiakin mielipiteitä esiintyy sanonnoissa. Se joka keksi sanoa ensimmäisenä “незваный гость — хуже татарина”, [nizvannyj gost´ huže tatarina] ei ollut kuullut mitään poliittisesta korrektiudesta tai ei ainakaan pelännyt muinaisten jumalien hirmuista rangaistusta kestivieraanvaraisuuden halveksunnasta. Sanonta väittää, että kutsumaton vieras on pahempi kuin tataari.

Suomen kielen sanonnan “muu maa mustikka, oma maa mansikka” vastine on venäjässä vähemmän kuvaannollinen: в гостях хорошо, дома лучше [v gastjah harašo, doma luče], vieraissa hyvä, kotona parempi. Venäjältä kotiväelle tuliaisia valitessa voi käyttää vapaasti mielikuvitustaan. Jos olet kuitenkin aikeissa hankkia sen puunuken, niin muista kaupassa, että se ei ole venäjäksi matuška (äiti), vaan matrjoška.

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, Filosofian maisteri sekä matkailun ammattilainen. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
This entry was posted in Sanoja ja sanontoja, Venäläistä tapakulttuuria and tagged . Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin Kilpavarustelu tuliaisilla

  1. Tanjan kino sanoo:

    Kiitti informatiivisesta ja hauskasta postauksesta! Enpä muuten muista, että olisin koskaan kuullut tuota tuliaissanaa venäjäksi. Josko saisin painettua sen mieleeni ja otettua ihan käyttöönkin:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s