Kielihassuttelua

Me suomalaiset ylpeilemme usein kielellämme, jossa voi muodostaa harvinaisen paljon palindromeja tai sananväännöksiä. Venäjän kielelläkin voi harrastaa samansukuista hassuttelua. Netistä löytyivät seuraavat sanat tai lauseet, joiden äänteet ovat aivan identtisiä, mutta jos jaksottaa ne eri tavalla, niin merkitys muuttuu täysin.

Задело – за дело. (loukkasi t. sattui – asian puolesta)
и дико мне – иди ко мне. (minusta on outoa – tule minun luokseni)
Мы женаты – мы же на ты. (me olemme naimisissa – mehän olemme sinut)
Ты жеребенок – ты же ребенок. (sinä olet varsa – sinähän olet lapsi)
Несуразные вещи – несу разные вещи. (nurinkurisia asioita – kannan erilaisia tavaroita)
Надо ждать – надо ж дать. (täytyy odottaa – täytyyhän antaa)

Sanaleikittely ei ehkä kuulu ihan “helppoa venäjää” -kategoriaan, mutta mielestäni kielenopiskelua ei pidä tehdä liian vakavasti. Välillä täytyy vähän hassutella, ettei se käy puisevaksi touhuksi.

Hyvää laskiaista!

Laskiaista масленица [maslenitsa] on vietetty Venäjällä jo pakanallisista ajoista saakka. Sitä juhlittiin koko viikko: laskiaisena otettiin vastaan kevät ja muisteltiin samalla vainajia. Laskiaistiistaina lasketaan mäkeä, niin kuin Suomessakin; nuoret naimattomat naiset tekevät taikoja ja ennustuksia.

Keskiviikkona anopit tulevat maistelemaan blinejä vävyjensä luokse, perjantaina taas päinvastoin. Väliin jäi torstai “широкий четверг” (iso torstai) jolloin syödään blinejä niin että napa rutisee. Silloinkin lasketaan mäkeä ja pidetään muutenkin hauskaa: tanssitaan ja juodaan.

Lauantaina nuoret morsiamet kutsuvat tulevan miehensä sukulaiset kylään ja antavat näille lahjoja. Sunnuntaina laskiaisjuhlinta saavuttaa kulminaatiopisteensä: heinästä rakennettu talvea symboloiva ukko tai variksenpelätin poltetaan ja tuhkat sirotellaan pelloille; nuotion yli hypitään ja taas tanssitaan ja lauletaan.

Perinnetiedot vapaasti suomennettu ja lyhennetty lähteestä Rianovosti .

Nykyään laskiaisenvietto ei ehkä vastaa ihan yllä olevaa kuvausta, mutta blinejä syödään varmasti. Tosin itse en ole ikinä saanut Venäjällä sellaisia rapeita ja paksuja blinejä, jollaisiksi meillä ne kuvitellaan. Ennemmin kyseessä ovat olleet lätyt tai räiskäleet. Maistuvaa herkkua joka tapauksessa.

Blineihin liittyy hauska sanonta: “первый блин всегда комом” [pervyj blin vsⁱegda komom] – ensimmäinen blini (jää) aina möykkyyn. Sanonnalla voi lohduttaa itseään tai muita, jos jokin asia mitä yrittää ensimmäistä kertaa, menee pieleen. Seuraavalla kerralla onnistuu varmasti!

Sanakirjan ulkopuolelta

Opiskeluaikana pyörittelimme välillä ymmärtämättöminä silmiämme jollekin venäjän kielen vaikealle ilmiölle. Silloin lehtorimme Kari Mäkilä totesi lohduttavasti, että “могучий русский язык” – mahtava on venäjän kieli. Myöhemmin hän väitteli liikeverbeistä tohtoriksi. Se onkin aihe, joka saa pään pyörälle ja siksi jätän yhden- ja kahdensuuntaisten tai toistuvien liikkeiden ruotimisen pätevämmille tahoille ja keskityn kevyempiin kielihuvituksiin.

Aloittaessani Moskovassa toimistosihteerin työt jaoin työhuoneen kauppakamarin kirjanpitäjän kanssa. Hänen lempihokemansa oli “так что так, сказал бедняк”. Hokema tarkoittaa jotakuinkin “niinpä niin sanoi rassukka”. Sillä ei liene sen suurempaa merkitystä, kuin että sanat vain rimmaavat mukavasti. Kun hallintojohtajamme kävi Suomesta tarkastuskierroksella, hän totesi päätöslausunnossaan, että minä tarvitsen oman työhuoneen työrauhan turvaamiseksi.

Hauskoihin “pikahokemiin”, joilla voi harjoitella kielen ketteryyttä, kuuluu sanonta “я иду по ковру, ты идешь пока врешь” [ja idu pakavru, ty idⁱjoš paka vrⁱjoš] – minä kuljen matolla, sinä kävelet (siihen saakka), kunnes valehtelet. Tulipa tähän yksi liikeverbikin mukaan!

Pyynikin filologian ja käännöstieteen laitoksen kirjastossa hiirenkorville kului pieni englanninkielinen sanakirja Beyond Russian Dictionary. Sieltä löytyi ne myöhäisteini-iässä vielä kiinnostaneet tuhmat sanat kuin neuvostoliittolaisten sanakirjojen häveliäästi vaikenemat kapitalistisen maailman turmeltuneet ilmiötkin. Nykyään venäjä on täynnä englannista lainattuja sanoja uusille talouden ja tekniikan ilmiöille. Äskettäin pohdin pääni puhki, mikä on nettiselain venäjäksi. Sitten tajusin, että jos se on englanniksi browser, niin ‘браузер’ lienee oikea arvaus. Niin kuin olikin.

Jos ei käsillä ole kielitieteenlaitoksen kokoista kirjastoa, niin epäkurantit sanat löytyvät nykyään verkosta tai ne oppii luonnonmenetelmällä jos se on tarpeenkaan. Kerran kun olin mättämässä kolmatta lusikallista sokeria teemukiini, niin ystäväni tokaisi, että ”а попа не слипнется” [a popa ni slipnetsja]? Ihmettelin ääneen, että mihin se peppu nyt liimaantuu ja mitä tuo oli tarkoittavinaan? Selvisi, että liian makean syömisestä voi seurata ummetus tai jotain sinnepäin, millä seuraamuksella uhataan pikkulapsia syömästä liikaa makeaa.

Tärkeämpiin kielen ilmiöihin palaan sitten myöhemmin “потом” – [patom]. Tähän voi vähän tyytymättömästi todeta, – taas sointuvasti rimmaten: “потом, потом - будет суп с котом”  [patom bud'et sup skatom] sitten tulee kissakeittoa!

Juhlakausi lähestyy

Tuhannet venäläiset turistit ovat tulossa taas viettämään uutta vuotta Suomeen. Sen huomaa töissäkin sähköpostiin tiuhaan putoavista mainoksista. Yksi eteläsuomalainen hotelli lähetti oman tarjouksensa venäläisen uuden vuoden vietosta “проведение русского нового года”. Hyvää tarkoittava mainos saattaa ampua omaan jalkaan, jos käännös on huolimattomasti tehty.

Провести [pravesti] (viettää) verbistä johdettu substantiivi проведение on toki aivan mahdollinen ja ymmärrettävä, mutta kalskahti ainakin natiivin kollegan korvaan. Провести отпуск на юге [pravesti otpusk na juge], viettää loma etelässä; хорошо провести время [harašo pravesti vrⁱemja], viettää aikaa hyvin (mukavasti). Uusi vuosi ennemmin kuitenkin otetaan vastaan: встретить новый год [fstrⁱetit´novyj got] ja verbistä johdettuna substantiivi встреча нового года [fstrⁱeča novava goda].

Vanha vuosi ‘saatetaan’ провожают старый год [pravažajut staryj got] ja uusi vuosi otetaan vastaan. Monet venäläiset uskovat, että tuleva vuosi on juuri sellainen miten he sen ottavat vastaan. Kannattaa siis hakeutua mieleiseensä seuraan ja mielellään notkuvien pöytien ääreen. Olin kerran venäläisen ystäväni kanssa juhlimassa uutta vuotta tuttavieni luona. Tämä tapahtui siis Suomessa. Ystäväni hölmistynyt ilme oli näkemisen arvoinen, kun emäntä keräsi (annos)lautaset nenän alta tiskiin. Illallisruoka oli herkullista, mutta kuinka ikinä juhla voi jatkua, kun ei ole syötävää pöydässä!

Suomalaiset tarjoilijat taas puistelevat päätään, kun venäläiset asiakkaat kantavat seisovasta pöydästä kukkurallisia lautasia lihaa, kalaa ja lisukkeita. He eivät tee sitä ahneuttaan, vaan siksi, että pöytäkumppanista on pidettävä huolta. Venäläinen naisvieras saattaa joutua istumaan kuivin suin koko illan, jos isäntä (ehdottomasti mies) ei kaada hänelle juotavaa. Huomaavainen daami taas huolehtii siitä, että mies ei jää nälkäiseksi ja tarjoaa herkkupaloja pöydästä. Me miehethän olemme niin avuttomia, ettemme itse kykene ottamaan.

Kansojen välisessä selkkauksessa molempien kansakuntien edustajat kyräilevät mielessään, että onpa töykeää ja ahnetta kansaa. Vaikka itse en ole armotonta juhlijatyyppiä, niin venäläiset usein ajattelet mielessään tai ääneenkin, etteivät suomalaiset osaa juhlia. Uuden vuoden juhlasta venäläisten mielissä väikkyy elokuva “Karnevaaliyö” Карнавальная ночь vuodelta 1956. Jos juhla ei vastaa tuota vauhdikasta kuvausta yhden yrityksen henkilöstön juhlista, niin uusi vuosi on ollut tylsä ja epäonnistunut.

Ehkä nuoret polvet hyväksyvät jo toisenlaisenkin juhlinnan, mutta minun ikäisilleni ja sitä vanhemmille uusi vuosi on yhtä karnevaaliyötä. Sitä sukupolvea, joka ei ole kokenut neuvostoaikaa kutsutaan muuten kultaiseksi nuorisoksi “золотая молодежь” [zalataja malad^još]. Punaisella torilla vähän hirvitti kun kultainen nuoriso viritteli ilotulitteita mihin suuntaan sattui. Kremlin kellojen ääntä tuskin kuului paukkeen alta. Kellojen lyöntiä eli куранты кремля voi kuunnella vaikka tästä linkistä . (Paina ylintä linkkiä “скачать бой курантов”). Kellojen lyödessä saa suudella, niin kuin mistelinoksan alla!

Вот уходит старый год: пусть с собой он заберёт все невзгоды и печали!
Vapaasti käännettynä vanha vuosi menee nyt menojaan ja vieköön se mennessään kaikki vastoinkäymiset ja surut!

Kilpavarustelu tuliaisilla

Venäläiset ovat siitä mukavaa, – ja samasta syystä hankalaa kansaa, – että he rakastavat lahjojen antamista. Vastavuoroisesti varmasti myös siis odottavat lahjoja. Viimeisin isku tuliaisten kilpavarustelussa oli murskaava. Ludmila lähetti kollegani mukana kolme suklaarasiaa ja irtokarkkeja vielä päälle. Kummallisinta tilanteessa mielestäni on se, että hän on meidän asiakkaamme eikä päinvastoin. Suomalaisen logiikan mukaan meidän pitäisi hukuttaa hänet lahjavuoren alle.

Tuliaiset eli гостинцы [gastintsy] olivat hulppeat. Opin tämän sanan aivan äskettäin, luulin että venäjässä käytetään vain yleissanaa lahja, подарок [padarok]. Sanan juuri on “vieras” гость – sanassa, joka taas tulee latinasta, todennäköisesti saksan kautta vrt. ‘Gast’. Yksikössä tuliainen on гостинец [gastinets], mutta yleisimmin käytetään monikkoa. Johtuneeko se sitten siitä, että yksi tuliainen on liian vaatimaton.

Äskettäin suomalaisissa lehdissä ihmeteltiin, että venäläisten suosikkiostoksiin kuuluvat alkoholijuomat. Ihmettelijät taitavat luulla, että venäläiset juovat vain vodkaa. Tuontijuomat viineistä konjakkeihin ovat Suomessa huomattavasti edullisempia ja Alkon hyllyiltä löytyy harvemmin tuoteväärennöksiä. Sen vuoksi hyvä viinipullo on mainio tuliainen. Kannattaa muistaa, että keskimäärin venäläiset pitävät makeista juomista.

Jos alkoholin lahjoittaminen on vastenmielinen ajatus, niin turvallinen tuliainen on aina suklaa. Ainakin naisia hemmotellaan sillä yhtenään. Salmiakit ja lakritsat kannattaa jättää kaupan hyllyyn. Tunnen vain yhden venäläisen joka on perso lakritsaan. Poikkeus vahvistaa säännön. Parhaita tuliaisia olisivat tietysti graavilohi tai savustettu kala, mutta säilyvyysongelma rajoittaa usein ruokatuliaisia. Ruokaa koskevat tullimääräyksetkin heilahtelevat silloin tällöin suuntaan jos toiseen. Ainakin virallisesti.

Venäläiset ovat myös vieraanvaraista kansaa. Vieraanvaraisuudelle on veikeä sana “хлебосольство” [hlebasol’stva]. Suoraan käännettynä se tarkoittaa leipäsuolaisuutta. Opiskelukaverini häissä 90-luvun alussa isännät ottivat meidät vastaan vanhaan tapaan leivän kanssa. Jokainen vieras mursi siitä palasen ja painoi suolakuppiin ennen kuin laittoi leivän suuhunsa. Toki vieraanvaraisuudelle on tavallisempikin sana “гостеприимство” [gast’epriimstva]. Ääntämyshifisteille taas vinkkinä, että näiden sanojen lopussa oleva ‘o’ ääntyy painottomana miltei kuulumattoman ö:n kaltaisena äänteenä. 

Гость на порог – счастье в дом “Vieras kynnyksellä (on) onni talolle”. Päinvastaisiakin mielipiteitä esiintyy sanonnoissa. Se joka keksi sanoa ensimmäisenä “незваный гость — хуже татарина”, [nizvannyj gost´ huže tatarina] ei ollut kuullut mitään poliittisesta korrektiudesta tai ei ainakaan pelännyt muinaisten jumalien hirmuista rangaistusta kestivieraanvaraisuuden halveksunnasta. Sanonta väittää, että kutsumaton vieras on pahempi kuin tataari.

Suomen kielen sanonnan “muu maa mustikka, oma maa mansikka” vastine on venäjässä vähemmän kuvaannollinen: в гостях хорошо, дома лучше [v gastjah harašo, doma luče], vieraissa hyvä, kotona parempi. Venäjältä kotiväelle tuliaisia valitessa voi käyttää vapaasti mielikuvitustaan. Jos olet kuitenkin aikeissa hankkia sen puunuken, niin muista kaupassa, että se ei ole venäjäksi matuška (äiti), vaan matrjoška.

Päivästä päivään, viikosta viikkoon

Kuukausien nimet on helppo muistaa venäjäksi. Ne ovat miltei yksi yhteen muiden indoeurooppalaisten kielten kanssa. Viikonpäivien nimet sen sijaan ovat slaavilaista alkuperää. Muistamista helpottaa sanan alkuperän tunteminen. Samalla saattaa oppia myös muita uusia sanoja.

Maanantai – понедельник [panidelnik] slaavilaisperäinen sunnuntain nimi on neděli ja preposition ’po’ yksi merkitys on ‘jonkin jälkeen’. Venäjän kielessä sunnuntain nimi tulee kristinuskosta. Slaavilaisperäinen sunnuntai on siirtynyt merkitsemään koko viikkoa, ’неделя’.

Tiistai – вторник [ftornik] tarkoittaa sananmukaisesti viikon toista päivää: второй, järjestysnumero ‘toinen’. Sama logiikka on torstaissa ja perjantaissa, mutta väliin jää keskiviikko.

Среда [srⁱeda] – keskiviikon logiikka on kopioitu mahdollisesti saksan kielestä, средний [srⁱednii] tarkoittaa keskimmäistä (vertaa saksan Mittwoch).

Четверг [četverk] – torstai on viikon neljäs – четвертый [čⁱetvjortyj] päivä.  Jos jollakulla on seitsemän torstaita viikossa “на одной неделе семь четвергов”, niin hänen puheisiinsa ei kannata niin luottaa. Sateen jälkeen torstaina ‘после дождичка в четверг’ taas tarkoittaa, että tuskin koskaan tulee näin tapahtumaan. Suomen kielessä sama viikonpäivä on samanmerkityksisessä sanonnassa “tuohikuussa torstaina”.

Пятница [pⁱätnitsa] – perjantaissa jatketaan järjestyslukujen sarjaa: perjantai on viikon viides päivä, пятый день недели [pⁱätyj den nideli].

Суббота [sub:ota] – lauantain nimitys tulee heprean kielestä ja kulki nykyvenäjään kreikan ja muinaisslaavin kautta. Venäläiset viettävät siis lauantaisin sapattia, vaikka eivät olisikaan juutalaisia.

Воскресенье [vaskresenⁱje] - sunnuntaina päästään juutalaisuudesta kristinuskoon. Yhteisslaavilaista alkuperää oleva ‘neděli’ sai väistyä ylösnousemuksen tieltä. Воскресение Христа [vaskresenije hrista] merkitsee Kristuksen ylösnousemusta. 

Aikaa ilmaistessa ‘maanantaina, tiistaina’ jne. käytetään prepositiota v + viikonpäivä akkusatiivissa. Akkusatiivi on helppo muodostaa: maskuliinisukuisissa viikonpäivissä, jotka päättyvät konsonanttiin, ei tapahdu mitään muutosta. A-äänteeseen päättyvät feminiiniset viikonpäivät saavat päätteen ‘u’.

Prepositio äännetään aina yhteen pötköön sanan kanssa, vaikka se kirjoitetaan erikseen:
в понедельник [fpanidelnik] – soinnillinen ‘v’ muuttuu eli assimiloituu ‘p’:n vaikutuksesta ‘f’:ksi. Soinnillista ja soinnitonta konsonanttia on vaikea lausua peräkkäin. On turhaa hienostelua yrittää ääntää ‘vodka’, kun oikea lausumistapa on votka.
во вторник [vaftornik] – kaksi ‘v’:tä on vaikea lausua peräkkäin. Siksi prepositioon lisätään vokaali ‘o’.
в среду [fsrⁱedu]
в четверг [fčetverk]
в пятницу [fpⁱätnitsu]
в субботу [fsub:otu]
во воскресенье [vavaskresenⁱje] – tarkkaan ottaen preposition ‘a’ äänne, joka on kaukana sanan painosta, ääntyy erittäin lyhyen ‘ö’:n tapaisena äänteenä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Давайте восклицать, друг другом восхищаться. 
Высокопарных слов не стоит опасаться. 
Давайте говорить друг другу комплименты – 
ведь это все любви счастливые моменты

Teini-iässä ahmin venäläisiä klassikoita. Ilmeisesti silloin tiiliskivien lukemiselle oli aikaa. Romaanihenkilöiden seuraamista vaikeutti se, että usein vasta monen kymmenen sivun jälkeen tajusin, että joku Ekaterina Grigorievna, Katja ja Kitty ovatkin yksi ja sama henkilö! Ehkä tämäkin herätti myöhemmin kiinnostuksen venäjän kieleen. Sen ilmaisuvoima kuvastuu nimienkin käytössä.

Katja on hellittelynimi ласковое имя [laskovoje imja] Ekaterinalle. Jos et ole hellällä tuulella tai olet tyytymätön Katjaan, niin voit kutsua häntä pejoratiivisessa muodossa Katka -nimellä. Tämä vähättelevä tai haukkumamuoto ei ole niin produktiivinen: sitä ei onneksi voi muodostaa läheskään kaikista nimistä. Bulad Akudžava lauloi 70-luvun keskipaikkeilla laulussaan ystäville “давайте говорить друг другу комплименты” [davajt'e gavarit' drug drugu kamplimenty], puhukaamme toisillemme kohteliaisuuksia. Unohdetaan pejoratiiviset muodot!

Useimmiten lempinimi on selkeästi johdettu ristimänimestä, mutta joidenkin tavallisten nimien kohdalla hellittelynimi kuulostaa aivan toisenlaiselta. Miehen nimestä Aleksandr tai naisen nimestä Aleksandra tulee Saša; Vladimir on perheen ja ystävien piirissä Vova, Aleksei taas Ljoša. Suomen kielessä voi erehtyä toisinpäin. Joskus joku minut vain lempinimeltä tuntenut henkilö on erehtynyt luulemaan minua Tapioksi.

Hämmennystä Venäjällä aiheuttaa joskus tiettyen nimien tavanomaisuus. Jos uusi ystäväsi ei ole Sergej tai Aleksandr; Anna tai Svetlana, niin sitten hän on varmaan Mihail tai Irina. Uusionimet eivät ole Venäjällä tyypillisiä etenkään uskonnon palattua elämään. Ristimänimelle täytyy olla oma pyhimys ja niin nimien määrä on rajallinen. Ystäväni kertoi, että kolme Vitali nimistä kaverusta olivat numeroineet toisensa sekaannusten välttämiseksi.

Hellittelynimien käyttöön siirrytään melko pian kanssakäymisen tiivistyessä samanikäisten ja arvoisten tuttavien tai jopa liiketuttavien kesken, ainakin matkailualalla. Sähköposteissa yleisesti käytetään lempinimiä. Joskus huvittaa kirjoittaa tai nähdä sanapari kunnioitettava Katja, mutta se on mahdollista kielenkäyttöä. Vanhempaa ja arvovaltaisempaa läheistäkin tuttavaa tai työtoveria on turvallista kutsua koko etunimellä ja isännimellä. Tunnustan että niiden muistaminen tuottaa ainakin minulle vaikeuksia.

Kun olin parikymppisenä Pietarissa työssä, kirjanpitäjämme Irina Nikolaevna teki sinunkaupat minun kanssani. Ainakin luulin niin aluksi. Hän sanoi jotenkin siihen tapaan, että hänen on epämukava teititellä nuorta miestä. Sen päivän aikana kutsuin häntä Irinaksi ja sinuttelin. Koko ajan oli epämukava olo, kunnes tajusin, että nämä sinunkaupat olivat yksisuuntaiset. En tiedä mistä sen huomasi; kasvolihasten kiristymisestä? Äänensävystä? Selvästi helpotti, kun Irina palasi jälleen Nikolaevnaksi.