Juhlakausi lähestyy

Tuhannet venäläiset turistit ovat tulossa taas viettämään uutta vuotta Suomeen. Sen huomaa töissäkin sähköpostiin tiuhaan putoavista mainoksista. Yksi eteläsuomalainen hotelli lähetti oman tarjouksensa venäläisen uuden vuoden vietosta “проведение русского нового года”. Hyvää tarkoittava mainos saattaa ampua omaan jalkaan, jos käännös on huolimattomasti tehty.

Провести [pravesti] (viettää) verbistä johdettu substantiivi проведение on toki aivan mahdollinen ja ymmärrettävä, mutta kalskahti ainakin natiivin kollegan korvaan. Провести отпуск на юге [pravesti otpusk na juge], viettää loma etelässä; хорошо провести время [harašo pravesti vrⁱemja], viettää aikaa hyvin (mukavasti). Uusi vuosi ennemmin kuitenkin otetaan vastaan: встретить новый год [fstrⁱetit´novyj got] ja verbistä johdettuna substantiivi встреча нового года [fstrⁱeča novava goda].

Vanha vuosi ‘saatetaan’ провожают старый год [pravažajut staryj got] ja uusi vuosi otetaan vastaan. Monet venäläiset uskovat, että tuleva vuosi on juuri sellainen miten he sen ottavat vastaan. Kannattaa siis hakeutua mieleiseensä seuraan ja mielellään notkuvien pöytien ääreen. Olin kerran venäläisen ystäväni kanssa juhlimassa uutta vuotta tuttavieni luona. Tämä tapahtui siis Suomessa. Ystäväni hölmistynyt ilme oli näkemisen arvoinen, kun emäntä keräsi (annos)lautaset nenän alta tiskiin. Illallisruoka oli herkullista, mutta kuinka ikinä juhla voi jatkua, kun ei ole syötävää pöydässä!

Suomalaiset tarjoilijat taas puistelevat päätään, kun venäläiset asiakkaat kantavat seisovasta pöydästä kukkurallisia lautasia lihaa, kalaa ja lisukkeita. He eivät tee sitä ahneuttaan, vaan siksi, että pöytäkumppanista on pidettävä huolta. Venäläinen naisvieras saattaa joutua istumaan kuivin suin koko illan, jos isäntä (ehdottomasti mies) ei kaada hänelle juotavaa. Huomaavainen daami taas huolehtii siitä, että mies ei jää nälkäiseksi ja tarjoaa herkkupaloja pöydästä. Me miehethän olemme niin avuttomia, ettemme itse kykene ottamaan.

Kansojen välisessä selkkauksessa molempien kansakuntien edustajat kyräilevät mielessään, että onpa töykeää ja ahnetta kansaa. Vaikka itse en ole armotonta juhlijatyyppiä, niin venäläiset usein ajattelet mielessään tai ääneenkin, etteivät suomalaiset osaa juhlia. Uuden vuoden juhlasta venäläisten mielissä väikkyy elokuva “Karnevaaliyö” Карнавальная ночь vuodelta 1956. Jos juhla ei vastaa tuota vauhdikasta kuvausta yhden yrityksen henkilöstön juhlista, niin uusi vuosi on ollut tylsä ja epäonnistunut.

Ehkä nuoret polvet hyväksyvät jo toisenlaisenkin juhlinnan, mutta minun ikäisilleni ja sitä vanhemmille uusi vuosi on yhtä karnevaaliyötä. Sitä sukupolvea, joka ei ole kokenut neuvostoaikaa kutsutaan muuten kultaiseksi nuorisoksi “золотая молодежь” [zalataja malad^još]. Punaisella torilla vähän hirvitti kun kultainen nuoriso viritteli ilotulitteita mihin suuntaan sattui. Kremlin kellojen ääntä tuskin kuului paukkeen alta. Kellojen lyöntiä eli куранты кремля voi kuunnella vaikka tästä linkistä . (Paina ylintä linkkiä “скачать бой курантов”). Kellojen lyödessä saa suudella, niin kuin mistelinoksan alla!

Вот уходит старый год: пусть с собой он заберёт все невзгоды и печали!
Vapaasti käännettynä vanha vuosi menee nyt menojaan ja vieköön se mennessään kaikki vastoinkäymiset ja surut!

Kilpavarustelu tuliaisilla

Venäläiset ovat siitä mukavaa, – ja samasta syystä hankalaa kansaa, – että he rakastavat lahjojen antamista. Vastavuoroisesti varmasti myös siis odottavat lahjoja. Viimeisin isku tuliaisten kilpavarustelussa oli murskaava. Ludmila lähetti kollegani mukana kolme suklaarasiaa ja irtokarkkeja vielä päälle. Kummallisinta tilanteessa mielestäni on se, että hän on meidän asiakkaamme eikä päinvastoin. Suomalaisen logiikan mukaan meidän pitäisi hukuttaa hänet lahjavuoren alle.

Tuliaiset eli гостинцы [gastintsy] olivat hulppeat. Opin tämän sanan aivan äskettäin, luulin että venäjässä käytetään vain yleissanaa lahja, подарок [padarok]. Sanan juuri on “vieras” гость – sanassa, joka taas tulee latinasta, todennäköisesti saksan kautta vrt. ‘Gast’. Yksikössä tuliainen on гостинец [gastinets], mutta yleisimmin käytetään monikkoa. Johtuneeko se sitten siitä, että yksi tuliainen on liian vaatimaton.

Äskettäin suomalaisissa lehdissä ihmeteltiin, että venäläisten suosikkiostoksiin kuuluvat alkoholijuomat. Ihmettelijät taitavat luulla, että venäläiset juovat vain vodkaa. Tuontijuomat viineistä konjakkeihin ovat Suomessa huomattavasti edullisempia ja Alkon hyllyiltä löytyy harvemmin tuoteväärennöksiä. Sen vuoksi hyvä viinipullo on mainio tuliainen. Kannattaa muistaa, että keskimäärin venäläiset pitävät makeista juomista.

Jos alkoholin lahjoittaminen on vastenmielinen ajatus, niin turvallinen tuliainen on aina suklaa. Ainakin naisia hemmotellaan sillä yhtenään. Salmiakit ja lakritsat kannattaa jättää kaupan hyllyyn. Tunnen vain yhden venäläisen joka on perso lakritsaan. Poikkeus vahvistaa säännön. Parhaita tuliaisia olisivat tietysti graavilohi tai savustettu kala, mutta säilyvyysongelma rajoittaa usein ruokatuliaisia. Ruokaa koskevat tullimääräyksetkin heilahtelevat silloin tällöin suuntaan jos toiseen. Ainakin virallisesti.

Venäläiset ovat myös vieraanvaraista kansaa. Vieraanvaraisuudelle on veikeä sana “хлебосольство” [hlebasol’stva]. Suoraan käännettynä se tarkoittaa leipäsuolaisuutta. Opiskelukaverini häissä 90-luvun alussa isännät ottivat meidät vastaan vanhaan tapaan leivän kanssa. Jokainen vieras mursi siitä palasen ja painoi suolakuppiin ennen kuin laittoi leivän suuhunsa. Toki vieraanvaraisuudelle on tavallisempikin sana “гостеприимство” [gast’epriimstva]. Ääntämyshifisteille taas vinkkinä, että näiden sanojen lopussa oleva ‘o’ ääntyy painottomana miltei kuulumattoman ö:n kaltaisena äänteenä. 

Гость на порог – счастье в дом “Vieras kynnyksellä (on) onni talolle”. Päinvastaisiakin mielipiteitä esiintyy sanonnoissa. Se joka keksi sanoa ensimmäisenä “незваный гость — хуже татарина”, [nizvannyj gost´ huže tatarina] ei ollut kuullut mitään poliittisesta korrektiudesta tai ei ainakaan pelännyt muinaisten jumalien hirmuista rangaistusta kestivieraanvaraisuuden halveksunnasta. Sanonta väittää, että kutsumaton vieras on pahempi kuin tataari.

Suomen kielen sanonnan “muu maa mustikka, oma maa mansikka” vastine on venäjässä vähemmän kuvaannollinen: в гостях хорошо, дома лучше [v gastjah harašo, doma luče], vieraissa hyvä, kotona parempi. Venäjältä kotiväelle tuliaisia valitessa voi käyttää vapaasti mielikuvitustaan. Jos olet kuitenkin aikeissa hankkia sen puunuken, niin muista kaupassa, että se ei ole venäjäksi matuška (äiti), vaan matrjoška.

Päivästä päivään, viikosta viikkoon

Kuukausien nimet on helppo muistaa venäjäksi. Ne ovat miltei yksi yhteen muiden indoeurooppalaisten kielten kanssa. Viikonpäivien nimet sen sijaan ovat slaavilaista alkuperää. Muistamista helpottaa sanan alkuperän tunteminen. Samalla saattaa oppia myös muita uusia sanoja.

Maanantai – понедельник [panidelnik] slaavilaisperäinen sunnuntain nimi on neděli ja preposition ’po’ yksi merkitys on ‘jonkin jälkeen’. Venäjän kielessä sunnuntain nimi tulee kristinuskosta. Slaavilaisperäinen sunnuntai on siirtynyt merkitsemään koko viikkoa, ’неделя’.

Tiistai – вторник [ftornik] tarkoittaa sananmukaisesti viikon toista päivää: второй, järjestysnumero ‘toinen’. Sama logiikka on torstaissa ja perjantaissa, mutta väliin jää keskiviikko.

Среда [srⁱeda] – keskiviikon logiikka on kopioitu mahdollisesti saksan kielestä, средний [srⁱednii] tarkoittaa keskimmäistä (vertaa saksan Mittwoch).

Четверг [četverk] – torstai on viikon neljäs – четвертый [čⁱetvjortyj] päivä.  Jos jollakulla on seitsemän torstaita viikossa “на одной неделе семь четвергов”, niin hänen puheisiinsa ei kannata niin luottaa. Sateen jälkeen torstaina ‘после дождичка в четверг’ taas tarkoittaa, että tuskin koskaan tulee näin tapahtumaan. Suomen kielessä sama viikonpäivä on samanmerkityksisessä sanonnassa “tuohikuussa torstaina”.

Пятница [pⁱätnitsa] – perjantaissa jatketaan järjestyslukujen sarjaa: perjantai on viikon viides päivä, пятый день недели [pⁱätyj den nideli].

Суббота [sub:ota] – lauantain nimitys tulee heprean kielestä ja kulki nykyvenäjään kreikan ja muinaisslaavin kautta. Venäläiset viettävät siis lauantaisin sapattia, vaikka eivät olisikaan juutalaisia.

Воскресенье [vaskresenⁱje] - sunnuntaina päästään juutalaisuudesta kristinuskoon. Yhteisslaavilaista alkuperää oleva ‘neděli’ sai väistyä ylösnousemuksen tieltä. Воскресение Христа [vaskresenije hrista] merkitsee Kristuksen ylösnousemusta. 

Aikaa ilmaistessa ‘maanantaina, tiistaina’ jne. käytetään prepositiota v + viikonpäivä akkusatiivissa. Akkusatiivi on helppo muodostaa: maskuliinisukuisissa viikonpäivissä, jotka päättyvät konsonanttiin, ei tapahdu mitään muutosta. A-äänteeseen päättyvät feminiiniset viikonpäivät saavat päätteen ‘u’.

Prepositio äännetään aina yhteen pötköön sanan kanssa, vaikka se kirjoitetaan erikseen:
в понедельник [fpanidelnik] – soinnillinen ‘v’ muuttuu eli assimiloituu ‘p’:n vaikutuksesta ‘f’:ksi. Soinnillista ja soinnitonta konsonanttia on vaikea lausua peräkkäin. On turhaa hienostelua yrittää ääntää ‘vodka’, kun oikea lausumistapa on votka.
во вторник [vaftornik] – kaksi ‘v’:tä on vaikea lausua peräkkäin. Siksi prepositioon lisätään vokaali ‘o’.
в среду [fsrⁱedu]
в четверг [fčetverk]
в пятницу [fpⁱätnitsu]
в субботу [fsub:otu]
во воскресенье [vavaskresenⁱje] – tarkkaan ottaen preposition ‘a’ äänne, joka on kaukana sanan painosta, ääntyy erittäin lyhyen ‘ö’:n tapaisena äänteenä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Давайте восклицать, друг другом восхищаться. 
Высокопарных слов не стоит опасаться. 
Давайте говорить друг другу комплименты – 
ведь это все любви счастливые моменты

Teini-iässä ahmin venäläisiä klassikoita. Ilmeisesti silloin tiiliskivien lukemiselle oli aikaa. Romaanihenkilöiden seuraamista vaikeutti se, että usein vasta monen kymmenen sivun jälkeen tajusin, että joku Ekaterina Grigorievna, Katja ja Kitty ovatkin yksi ja sama henkilö! Ehkä tämäkin herätti myöhemmin kiinnostuksen venäjän kieleen. Sen ilmaisuvoima kuvastuu nimienkin käytössä.

Katja on hellittelynimi ласковое имя [laskovoje imja] Ekaterinalle. Jos et ole hellällä tuulella tai olet tyytymätön Katjaan, niin voit kutsua häntä pejoratiivisessa muodossa Katka -nimellä. Tämä vähättelevä tai haukkumamuoto ei ole niin produktiivinen: sitä ei onneksi voi muodostaa läheskään kaikista nimistä. Bulad Akudžava lauloi 70-luvun keskipaikkeilla laulussaan ystäville “давайте говорить друг другу комплименты” [davajt'e gavarit' drug drugu kamplimenty], puhukaamme toisillemme kohteliaisuuksia. Unohdetaan pejoratiiviset muodot!

Useimmiten lempinimi on selkeästi johdettu ristimänimestä, mutta joidenkin tavallisten nimien kohdalla hellittelynimi kuulostaa aivan toisenlaiselta. Miehen nimestä Aleksandr tai naisen nimestä Aleksandra tulee Saša; Vladimir on perheen ja ystävien piirissä Vova, Aleksei taas Ljoša. Suomen kielessä voi erehtyä toisinpäin. Joskus joku minut vain lempinimeltä tuntenut henkilö on erehtynyt luulemaan minua Tapioksi.

Hämmennystä Venäjällä aiheuttaa joskus tiettyen nimien tavanomaisuus. Jos uusi ystäväsi ei ole Sergej tai Aleksandr; Anna tai Svetlana, niin sitten hän on varmaan Mihail tai Irina. Uusionimet eivät ole Venäjällä tyypillisiä etenkään uskonnon palattua elämään. Ristimänimelle täytyy olla oma pyhimys ja niin nimien määrä on rajallinen. Ystäväni kertoi, että kolme Vitali nimistä kaverusta olivat numeroineet toisensa sekaannusten välttämiseksi.

Hellittelynimien käyttöön siirrytään melko pian kanssakäymisen tiivistyessä samanikäisten ja arvoisten tuttavien tai jopa liiketuttavien kesken, ainakin matkailualalla. Sähköposteissa yleisesti käytetään lempinimiä. Joskus huvittaa kirjoittaa tai nähdä sanapari kunnioitettava Katja, mutta se on mahdollista kielenkäyttöä. Vanhempaa ja arvovaltaisempaa läheistäkin tuttavaa tai työtoveria on turvallista kutsua koko etunimellä ja isännimellä. Tunnustan että niiden muistaminen tuottaa ainakin minulle vaikeuksia.

Kun olin parikymppisenä Pietarissa työssä, kirjanpitäjämme Irina Nikolaevna teki sinunkaupat minun kanssani. Ainakin luulin niin aluksi. Hän sanoi jotenkin siihen tapaan, että hänen on epämukava teititellä nuorta miestä. Sen päivän aikana kutsuin häntä Irinaksi ja sinuttelin. Koko ajan oli epämukava olo, kunnes tajusin, että nämä sinunkaupat olivat yksisuuntaiset. En tiedä mistä sen huomasi; kasvolihasten kiristymisestä? Äänensävystä? Selvästi helpotti, kun Irina palasi jälleen Nikolaevnaksi.

Millä verbillä syötäisiin?

Viimeisimmät kirjoitukseni ovat vähintään sivunneet ruokaa ja syömistä. Ystäväni Kostja kertoi, että aidot pietarilaiset daamit näppäsivät lapsia sormille, jos he ruokaillessaan valitsivat väärän mallisen aterimen. Samaan sarjaan kuuluu lukio-opettajani neuvo, että vain eläimet syövät verbillä ”есть”. Ihmiset syövät vain verbillä ‘кушать’- люди кушают [l’judi kušajut]. Näin ainakin hyvin kasvatettujen emigranttiperheiden lapset.

Kušat’ -verbi on myös helppo taivuttaa preesensin persoonissa: [kušaju, kušaješ] jne. Jest’ -verbissä heittyy loppuosa pois: ем, ешь, ест, едим, едите, едят [jem, ješ, jest, jed'im, jed'it'e, jed'jat]. Покушайте на здоровье [pakušajt’e na_zdarov’je], syökää terveydeksenne! Etuliite ’po’ antaa usealle verbille lisämerkityksen tehdä jotakin jonkin aika tai vähemmässä määrin. Etuliitteen lisääminen usein muuttaa myös verbin aspektin päättymättömästä tekemisestä loppuun saatettuun tekemiseen. Verbien aspektieroista kannattaa lukea oppikirjoista: se on liian laaja aihe ainakaan tähän kirjoitukseen.

Lidia ja Sofia tädit eivät olleet kuulleet kohtuullisen syömisen terveydellisistä vaikutuksista. Asuin heidän luonaan ensimmäisen viikon Pietarissa saatuani työn sieltä 90-luvun lopussa. Kun olin kolkutellut paikallisjunalla Udelnajan kaupunginosaan, odotti Sofia minua höyryävien patojen äärellä. Hän latasi pelottavan suuren annoksen ruokaa lautaselle, tuikkasi sen eteeni, istuutui viereen ja tokaisi vakuuttavalla äänenpainolla: ешь! – ’syö’ käskymuodossa. Ruoka oli sinänsä hyvää, mutta etsin pikaisesti oman vuokra-asunnon Nekrasovkalta läheltä työpaikkaani.

Jos taas haluaa sulautua rahvaaseen, niin silloin voi ronskisti käyttää verbiä ’жрать’ tai saman etuliitteen verbiin lisäten: ’пожрать’. Kannattaa miettiä kuitenkin millaisessa seurassa on. Venäjän kieli ja puhujat ovat herkempiä kuin suomalaiset kielensä nyansseille: mikä on alatyyliä ja sopimatonta tai mautonta kielenkäyttöä. Sanakirjassa merkintä прост., “просторечие” tarkoittaa suoraan suomennettuna yksinkertaista puhetta, rahvaanomaisuutta.

Näin heinäkuun matkalla metrossa julisteen, jossa neuvottiin, mitä sanoja pitää välttää. Näihin kuului muun muassa eufemistinen ”kirosana” blin, jota kuulee joka iikan suusta. Julisteessa kehotettiin myös lausumaan kysymyssana ‘mitä, mikä’ – что [što] oikein huolimattoman lausumistavan [čⁱo] sijaan. Jälkimmäinen lausumistapa saakin puhujan kuulostamaan yksinkertaiselta tai tyhmältä jos se ei mene vitsinä läpi.

Uusimman syömissanan opin viimeksi Pietarissa käydessäni. Kostja on lopettanut tupakanpolton. Hänen tekee mieli koko ajan ‘хомячеть’ [hamjačet’]. Verbin merkitys lähinnä lienee ’mussuttaa’. Ainakin ‘хомяк’ [hamjak] on marsu venäjäksi. Sanaa ei löytynyt sanakirjasta, mutta netistä kuitenkin. Oikaisut ovat tervetulleita, jos tulee vihreitä!

Toinen melko harmiton rahvaanomainen syömissana on харчевать [harčevat']. Monikollinen substantiivi харчи [harči] tarkoittaa lähinnä murkinaa. Harčo (paino viimeisellä ’0′:lla харчо) taas on herkullista rasvaista keittoa lampaasta ryynien kera. Jos joku venäläinen ystävänne taas kutsuu ruokaravintolaa харчевня sanalla, niin silloin ei kannata odottaa korkeatasoisia kulinaarisia elämyksiä. Sanakirjan mukaan tosin sana on уст. eli vanhahtava.

Jelaginin saari Pietarissa

Tällä kertaa Pietarin matkalla oli aikaa tutustua minulle ennen tuntemattomaan saareen ja palatsiin. Molempia kaupungissa riittää eikä aina matkoilla ole riittävästi aikaa tutustua uusiin. Jelaginin saari on saanut nimensä Katariina suuren hovimestarin mukaan. Hän osti saaren ruhtinas Potemkinilta vuonna 1777 yhdeksällä tuhannella ruplalla ja aloitti englantilaisen puiston rakentamisen.

Myöhemmin palatsia paranneltiin ja suurennettiin leskikeisarinna Maria Fedorovnan käyttöön kesäpalatsiksi, kun hän ei enää jaksanut matkustaa Pavlovskin ja Hatsinan palatseihin. Maria Fedorovnan jälkeen keisariperhe miltei hylkäsi palatsin ja se oli enimmäkseen pääministereiden käytössä.

Jokaisessa suuressa kaupungissa on neuvostoperinteen mukaan “kulttuuri- ja lepo -puisto”, joka on nimetty joko Kirovin tai Gorgijn mukaan. Jelaginin saaren puisto on nimetty Kirovin mukaan. Venäjän kielessä on lukematon määrä lyhennyksiä. Kirjainyhdistelmä ЦПКиО merkitsee juuri tätä kaupungin keskuspuistoa: центральный парк культуры и отдыха [centralnyj park kul´tury i otdyha].

Sadepäivä ei haitannut retkeä. Sodan aikaisen pommituksen jälkeissä tulipalossa  palatsin interiöörit ja katto tuhoutuivat. Upeat ovet olivat kuitenkin niin kovasta puusta, ettei tuli tuhonnut niitä. Ne ovat alkuperäiset, toki restauroinnin jäljiltä. Šašlik kahvilan terassilla oli sen sijaan yhä kohtalaisen märkää. Kun rätti löytyi, niin pääsimme kuitenkin mukavasti istumaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tie Venäjälle käy vatsan kautta

Muistan yläasteen kotitaloustunnilta, kun opettajamme väitti, että venäläisessä keittiössä käytetään mausteeksi lähinnä vain suolaa ja pippuria. Myöhemmin tulin huomaamaan miten asenteellinen “tieto” oli. Venäjällä ollessani opin yrteistä ja mausteista, joista aiemmin en ollut kuullutkaan. Venäjän monien kansojen ruuat ja mausteet vievät kiinnostavalle makumatkalle.

Salaatti - салат [salat

Helpoimmin kesällä pääsee Venäjän makuihin tekemällä salaatin sipulivarsista. Sipulinversot ja tilli silputaan, sekaan laitetaan vähän smetanaa tai creme fraichea ja maustetaan, – sillä maineikkaalla suolalla. Salaattiin kuuluu periaatteessa vielä retiisi, mutta jätän itse sen usein pois, kun sen väkevä maku ei minua niin viehätä.

Vielä suurempi herkku ovat haudutetut munakoisot. Ne ovat vähän työläämpiä valmistaa kuin sipulisalaatti ja alunperin kotoisin varmaan lähempää Kaukasiaa kuin Venäjää. Yhtäkaikki näiden makuun pääsin Moskovassa ja niistä minulle tulee aina mieleen Venäjä ja lempiravintolamme Guria. Reseptin antoi minulle aikanaan työkaverini. Olesian äidin munakoisot ovat maailman parhaita, toivottavasti hän ei pahastu kun paljastan valmistuksen salaisuudet.

1 kg munakoisoa
2 sipulia
etikkaa 1 tl
sokeria 1 rlk
korianteria ja tilliä 1 nippu kumpaakin
valkosipulia 2-3 kynttä, pieneksi hakattuna
saksanpähkinöitä 1 lasi
yhden pienen granaatin siemenet

Munakoisot kuutioidaan ja laitetaan astiaan: sirotellaan suolaa päälle ja sekoitetaan käsin. Annetaan mehustua vähintään puoli tuntia. Sipulit silputaan pieniksi paloiksi ja kuullotetaan paistinpannulla maissiöljyssä kullankeltaisiksi. Munakoisoja puristellaan käsin niin, että ylimääräinen neste lähtee. Laitetaan paistinpannulle ja sekoitetaan kuullotetun sipulin kanssa. Haudutetaan sekoitellen n. 20 min. peittämättä pannua kannella. Sen jälkeen peitetään kannella ja jatketaan hauduttamista vielä 10-15 min. Ennen kuin munakoisot ovat valmiiksi hautuneita, pirskotellaan päälle etikkaa 1 tl ja sokeria 1 rlk tai maun mukaan vähän enemmän. Kansi jätetään pois ja minuutin kuluttua liesi pois päältä. Pannu otetaan liedeltä ja peitetään jälleen kannella. Kun munakoisot ovat jäähtyneet, mutta ovat vielä lämpimiä, lisätään pieneksi silputtu korianteri ja tilli. (Venäjällä myytävät niput ovat pienempiä kuin meidän kaupoissa). Maun mukaan lisätään vielä 2-3 valkosipulinkynttä hienoksi silputtuna ja lopuksi rouhitut pähkinät ja granaatin siemenet. 

Приятного аппетита! [prijatnava apet’ita] – Hyvää ruokahalua!

Tasatunnit venäjäksi

Osta sä poika se kukkuva kello… Ammattikorkeakoulun multimedian kurssityönä tein opetuskellon, jonka avulla voit opetella tasatuntien ilmaukset ja samalla numerot yhdestä kahteentoista. Kello avautuu tästä linkistä. Hyväksy selaimessasi Active-x komponentit ja jos koneellasi ei ole Flash playeriä, niin lataa se alla olevasta linkistä Adoben sivuilta:

Lataa Flash player.

Sano se kukkasin

Eräs yhteistyökumppanimme, mökkiyrittäjä Lahden lähettyviltä oli tilaamassa kukkia venäläisen asiakkaansa 50-vuotispäiväksi. Marjo pohdiskeli, minkälaiset kukat sopisivat venäläiselle miehelle. Lupasin tarkistaa asian kollegaltani ja vastata hänelle, mutta tietenkin unohdin soiton: postaan vastauksen kaikkien nähtäväksi. Ehkä jollain muullakin on sama ongelma!

Marjon suunnittelemat neilikat eivät ole oikein sopivia 50-vuotiskukkia. Ne tuovat liikaa mieleen Neuvostoliiton aikaiset juhlat: voitonpäivän ja vallankumousjuhlat. Kollegani sanoi, että neilikat ovat “sovetskije”. “Совковые” [safkovyje] sanaa käytetään jostain ilmiöstä, kun puhuja haluaa korostaa sen muistuttavan kielteisellä tavalla neuvostoajasta.

Itse ehdotin ruusuja, mutta kollegan mielestä miehelle ne olisivat liian “пафосные” [pafosnyje] – “paatoksellisia”. Miehelle sopisivat vuodenajan mukaan krysanteemit, gerberat, kutakuinkin samat kukat kuin suomalaisellekin.

Oma kukkatietoisuuteni rajoittuu 90-luvun alun iskelmärenkutukseen keltaisista tulppaaneista. Natalia Koroleva lauloi sydäntäsärkevästi laulun kertosäkeistössä “жёлтые тюльпаны – вестники pазлуки”, – keltaiset tulppaanit – tuovat viestin erosta. Keltaisia kukkia ainakin kannattaa välttää, jos haluaa valloittaa jonkun venäläisen mielitietyn sydämen.

Venäjän kulttuurihistorian kirjavinkki

Opiskelukaupunkini Tampere oli sovelias paikka uudelle kirjahankinnalle: alennusmyynnistä löytyi Pekka Pesosen Venäjän kulttuurihistoria. Laitos on vuodelta 2007. Pekka Pesonen on venäläisen kirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa. Teos on syntynyt luentosarjan perusteella Venäjän kulttuurin perusopintoihin, mutta on hyödyllinen tietoteos kaikille Venäjästä kiinnostuneille, kuten kirjan takakannen teksti kertoo.

Tampereen yliopistossa kulttuurihistorian kurssilla luettiin minun opiskeluaikanani Ronald Hingleyn “Russia, A Concise History” -opusta. Liekö johtunut toisesta vieraasta kielestä, mutta moni Venäjän historian käänne oli painunut unohduksiin tai ainakin hämärtynyt. Yhdellä junanlukemalla pääsin Pesosen teoksessa Pietarin perustamiseen saakka. 

Vihdoinkin tuli selväksi esimerkiksi, mitä 1500-luvun lopun sekasorron aika “smutnoje vremja” merkitsi; kuinka monta vale-Dmitriä putkahti esiin ja pähkinäkuoressa oopperasankari Boris Godunovin vaiheet. Tämän historian vaiheen päätöksenä Romanovien ruhtinassuku nousi Venäjän johtoon kolmeksi sadaksi vuodeksi.

Varhaisemmasta historiasta unohtamani tieto oli runokielessä käytetyn Venäjän nimityksen - Rus, “Русь” – alkuperä. Sana juontuu varjagien eli viikinkien heimon nimityksestä Roslagen. Riitaisten itäslaavilaisten heimojen kerrotaan kutsuneen varjageista ruhtinaita hallitsijoikseen. Kronikoiden todenpitävyyttä historiallisena dokumenttina voi tosin pitää kiistanalaisena.

Yllä nostamani esimerkit olivat toki yleistä historiaa. Ilman sen tuntemusta ei voi ymmärtää kulttuurihistoriaakaan. Mistä kumpuavat ikuiset kysymykset Venäjän tehtävästä tai siitä, onko Venäjä länttä vai itää? Malttamattomana odotan rauhallisia lukuhetkiä opiskella teos loppuun.